Mies ja Ääni

Mies, minä vai?. Kyllä, minä olen se mies. Ääni ei ole mies, hän jotain muuta. Mies tai nainen, onko sillä oikeastaan väliä? Ymmärtääkö mies miestä, nainen miestä, mies naista vai nainen naista.Vai eikö kukaan ketään? No joo, asialla ei liene suurtakaan merkitystä. Ehkä enempi menee tuonne henkilökohtaisten mieltymysten puolelle.

Mies ja Ääni ovat eri sukupuolta ja suunnilleen saman ikäiset. Hyvin suunnilleen, koska mies on vanhempi, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä. Eihän sillä koskaan ole. Mies voi aina olla vanhempi. Onko Ääni miehelle vain Ääni, vai myös nainen. Niinpä. Sitä tehdään hyvin läheistä yhteistä juttua ja tulee hyvinkin intiimejä asioita luupin alle. Kuten esimerkiksi seksuaalisuus. Kenelle sitä puhuu seksuaalisuudesta. Sukupuolettomalle ihmiselle vai?

Oukkidoukki jos on hetero mies, niin seksuaalisuus liittyy naiseen. Luulen ainakin, useimmiten. Ainakin seksuaalisuuden ilmaisu. Kenelle sitä oikein puhuu itse asiassa? Omalle naiselleen vai, jos sellainen sattuu olemaan. Ääni voi olla siis korvike. Ei ei, nyt tämä menee liian vaikeaksi ja en osaa tätä. Minusta sukupuolella on merkitystä, minulle ainakin. Onko Ääni kiinnostava naisena? Noin niin kuin kuvitteellisesti. Onononon, mutta mitä siitä. Sitä voi ajatella mitä hyvänsä, mutta ei se mitään jännitettä synnytä työskentelyyn.

Kumpi on hullumpi? Mies on hullumpi, koska hän maksaa siitä hulluutensa tutkimisesta ja analysoinnista.
Tulin tänne Ääni, koska haluan selvittää miksi olen niin hullu.
Tule vaan Hullu, koska minulla on aikoja vapaana ja selvitetään vaan, että miksi olet niin hullu kuin olet.
Niin haluan itsekin tietää, että miksi olen niin hulluksi tullut ja voiko sitä tulla taas normaaliksi.
En tiedä Hullu oletko oikeasti hullu vai kuvitteletko, vaan olevasi sitä. Jos osoittautuu, että et olekaan Hullu hullu, niin ehkä sinun pitäisi ottaa lakimies ja selvittää asiasi tai ostaa lenkkarit ja lähteä lenkille ja hakea liikunnasta mielihyvähormonia.
Niin Ääni, en tiedä olenko oikeasti hullu, vai tarvitsenko lakimiestä. Olen aikonutkin ostaa uudet lenkkarit.
No niin. Kun olin pieni poika, niin äiti veti kerran tukasta. Se sattui. Auts.

Ääni

Kuulen ääniä. No eeii. Ääni kuulee minua. Ääni on hiljainen ja vaalea siis. Minä en kumpaakaan. Ammatinharjoittaja olettaisin. Vapaa yrittäjä toisin sanoen. Yrittäjä tekevät businesta ja maksivoivat voittoja olen kuullut. Mitenkähän näiden kanssa on? Töitä ne tekee ja tienaavat rahaa siinä kuin muutkin. Äänenkin pitää elää. Olen yksi palkanmaksajista. En kuitenkaan tilitä ennakonpidätyksiä ja sotuja.

Ääni on auktoriteetti työssään. Näin kuuluu olla, olen lukenut. Millaistakohan se työ on? Istuminen on todennäköisesti raskasta. Istut tuntikausia paikallasi ja ei siinä voi oikein paljon liikehtiäkään. Ei voi haukotella, ei kaivaa korvaa, muusta puhumattakaan. Hartiat ja niskakin jumittuvat.

Sitten tietenkin tämä psyykkinen puoli. Aivan varmasti tulee asioita ja ihmisiä, jotka ns. pilaa päivän. Hankalia ja agressiivisiakin ja varmasti joutuu olemaan myös ihmisten kaatopaikkana. Eikä voi sanoa, että nyt painu helvettiin täältä, äläkä koskaan enää tule vittuilemaan mulle. Ei sulle voi mitään, olet niin patologinen tapaus. Uskoisin, että tukee tilanteita kun tekisi mieli sanoa, mutta ei voi.

Ei Ääntä voi tuntea persoonakohtaisesti jos on asiakas. Ei siitä silloin tulisi mitään. Et voi tuntea Ääntä, mutta Äänen pitää oppia tuntemaan sinut. Edesauttaa ainakin tätä yhteistä asiaa.

Miten voin kirjoittaa Äänestä kun en tunne häntä. Guuglasin kyllä hänet ja tiedän jotain hänen elämästään. Nimi oli tuttu jo entuudestaan ja kyllä meillä on jonkin sortin konektio mutkan kautta. Ja sekös on aiheuttanut minulle suurta ongelmaa. Ei se kuitenkaan häiritse tätä yhteistyötä, koska tämä yhteyteni ja Ääni eivät ole tekemisissä toistensa kanssa.

Äänen on pakko olla luotettava ja häneen on voitava luottaa täysin. Ilman yhtäkään ajatusta, että näin ei olisi. En täysin luota, tai näin uskottelen itselleni. koska sehän tarkoittaa sitä, että ei hänelle voi puhua kaikkea ja niin tästä luottamuksen puutteesta tule hyvä syy jättää jotain asioita pois.

Pidän kyllä Äänestä. Hän on rauhallinen, viehättävä ja harvapuheisuudestaan huolimatta osuu usein asian ytimeen. Tekee ymmärrettäväksi sen, jonka jo tiedätkin, mutta et ymmärrä. Viehättävä, no hitto, hän on hauskan näköinen ja tuoksuu hyvältä.

Kivaa vai? Ei ole.

Sohva

Huone on pieni ja valkoinen. Ei siellä ole sohvaa, vaan itse asiassa laveri, jolla on patja ja vihreä peite sekä pari tyynyä. Olkoon tässä kohtaa nimetty sohvaksi. Sohvalla maataan. Selällään, ainakin minä. Voisi näyttää koomiselta, jos siinä olisi vatsallaan. Jalkojaan voisi samalla heilutella tietenkin.
Sohvan takana on tuoli ja sillä istuu hän. His Masters Voice.

Soitat ovisummeria ja menet porraskäytävään. Kuulet kun ovi avautuu hieman ylempää ja siellähän se odottaa avoimena tulijaansa. Eteinen on pieni, takki naulakkoon ja kengät pois. Otan aina kengät pois, koska kotona on opetettu, että sohvalla ei olla kengät jalassa. Sisempi ovi on aina vielä silloin suljettuna.

Sekin avautuu hetken kuluttua ja siitä vaan sisään. Moi, moi, ja nopea kädenpuristus. Sohvalle ja ääni tuolille. Ääni on aika hiljainen ja vaalea. Sinne ei muuten kuulu mikään melu ulkoa. On siis hiljaista ja rauhallista. Niin, mistähän sitä tänään puhuisi? Välillä se on aivan selvää, eikä tarvitse pohdiskella, kunhan antaa mennä. Toisinaan ei yhtään selvää, ja joskus se menee lillukanvarsista puhumiseksi, kun ei ole mitään puhuttavaa.

Niin mitähän oli mielessäsi? On myös tärkeää miettiä esteitä puhumiselle. Niin kai, mutta ei sitä nyt jaksa tai halua. Tiedätkö, että kävin eilen elokuvissa? Tänään ajattelin mennä yhteen tilaisuuteen. Tapasin tuossa kadulla eilen yhden tutun. Mitä ihmiset oikein puhuu? Miten tämän oikeasti kuuluisi mennä? Sohva tietää, koska se on kuullut monta tarinaa, mutta ei se kerro. Ääni vielä vähemmän. Hänkin varmaan käy jonkun sohvalla ja joku hänen kollegoistaan hänen sohvallaan. Tekevätköhän ne oravannahkakauppaa? Tuu sä mulle, niin mä voin sitten tulla sulle eikä puhuta kenellekään mitään. Ei ne tee.

Yksinäistä puuhaa. Jupiset niitä juttujasi ja sohva on edelleen hiljaa, ääni myös suuren osan ajasta. Mitä järkeä tässä oikeastaan on. Pitääkö tästä oikeasti maksaa, että saa tulla puhumaan yksikseen. Olen jo sen verran rutinoitunut, että tiedän. Kyllä pitää maksaa, eikä saa bonusta  Ikuinen näränaihe on tietenkin se, että on pakko sopeutua moniin juttuihin.

On aikataulut ja itse et niitä juurikaan sanele. Jos olet poissa niin maksat. Kaiken lisäksi et saa vielä SV-korvausta niiltä kerroilta. Jos olet lomalla ja ääni ei, niin maksat. Jos ääni on lomalla, niin et voi käydä ja et tietenkään maksa. Ääni voi muuttaa aikatauluja, kun on tullut muutoksia omiin juttuihinsa. Minä en. Ääni sanelee lomat. Kaikki lomat, mukaanlukien viikon mittaiset pyrähdykset nyt vaikka etelän lämpöön. Kesällä kuusi viikkoa, joulun aikaan kolme viikkoa, hiihtolomalla viikko, pääsiäinen ja niin edelleen. Ajankohdat päättää aina ääni. Voit vapaasti marista asiasta, mutta ei se mitään auta. Just just, voihan asiasta aina keskustella. Mitähän siitä sitten ajattelet?

Ääni antaa tilat ja puitteet ja oman asiantuntemuksensa. Minä itseni. Ei kahvia ja pipareita koskaan. Ei edes jouluna. Miten sitä ammattitaitoa voi mitata näin makaajana/maksajana. Ei kai mitenkään. Totta kai menin ja guuglasin tyypin heti kun aloin ylipäätään miettimään tätä pitkää projektia. Miten minulla on sellainen olo, että hän noukki minut kaikkien joukosta. Ei tarvinnut sanoa, kuin että olen miettinyt tällaisen aloittamista, niin heti tulin varatuksi. Kyllä minulla on aikoja, voin ottaa sinut nopeastikin. Ja otti, eikä aikaakaan kun kerrat tihenivät. Kyllä se minusta sopii sinulle.

Niin varmaan, kyllähän se sinun mielestäsi sopii minulle, vaan sopiiko se omasta mielestäni. On opetettu, että ei saa antaa väärää todistusta lähimmäisestään. Ei se mennyt näin, itse olin asiassa aloitteellinen. Mietin kyllä sitä pari kuukautta. Jaa juu, ai juu se ammattitaito. Minusta hän on hyvä siinä mitä minä teen. Minä teen ne hommat ja hän ohjailee kohtuulisen hyvin minusta. Tuli sellainenkin mieleen vielä, että jos ääni sanoo session aikana vaikka nyt 70 sanaa, niin sanan hinnaksi tulee silloin euro. Jos saman laskutoimituksen mukaan saisin jokaisesta sanastani, esim. 500:sta euron, niin ei oikeastaa tarvitsisi muuta tehdäkään päivän mittaan. Ei ole kaikki tasapuolista.

Ennenkin

Olen ollut ennenkin täällä. En täällä, mutta toisaalla kirjoittamassa blogia. Siitä on aikaa kaiketi nyt kaksi vuotta osapuilleen. Ehkä joku tunnistaa, Miksi nyt täällä? Juuri sen takia. Ettei kukaan tunnista, Onko sillä sitten väliä?No, eipä kai. On kuitenkin. Sitä on kuitenkin määrätty tyyli kirjoittaa. Suljin sen vanhan. Suljin ja laitoin salasanan taakse ja nyt en muista niitä tunnareita. Hyvä ehkä niin.

Viime kerrasta jäi joitakin ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä edelleen virtuaalisesti, mutta kuitenkin. Minä vai? Niin, minästä tulee aina mieleen ego. Oma ego. Minun blogini. Siis siihenhän minulla on immateriaalinen oikeus. En tiedä kuka sen perii, vai periikö kukaan.

Kirjoitin aikanaan paljon. Aika rankkojakin juttuja ja lopetin kun se ei enää antanut mitään. Tuntui vaan, että alkoi toistaa itseään ja meni marmatukseksi.

Juu, en halua esitellä itseäni, enkä kirjoittaa mitään. Kirjoitan kuitenkin ja jossain kohtaa kerron tietenkin kaiken. Olen ristiriitainen. Pitääkö tätä jonkun lukea tai kommentoida. Kyllä kai, ei välttämättä. Ehkä kuitenkin. Kelle sitä kirjoittaa? Ihanko vaan itselleen. Olen sen verran itsekeskeinen ja huomionkipeä, että tuskin ihan itselleni tässä kirjoitan.

Se syy nyt, juuri nyt, on se että jotain tapahtui viikonloppuna. Tännekö sitä pitää tulla purkamaan? Kyllä kyllä, tänne. No, kai sitä voisi mennä sohvalle makaamaan ja vuodattaa kaikki sen sohvan päässä istuvalle. Sille joka ei sano mitään, mutta on kuitenkin siellä. Hän on fiksu. Huomattavasti fiksumpi kuin minä. En sano sukupuolta, mutta hän on nainen. Olen välillä niin nokkela. Ja lörppä. koska kerroin jo, että makoilen sohvalla.

Aika säälittävää tämä kirjoittamiseni. Mitä tästä saa kukaan mitään. Muu kuin minä. Se on tietenkin aivan oikein. koska olen tarinan päähenkilö. Ei mikään special guest star, vaan vakkari henkilö. .Facebookissa myös vai? Ilman muuta, siellähän on kaikki itseään kunnioittavat kansalaiset. En kylläkään kunnioita itseäni. Pelkään myös poliisia.

Ei tämä ala mistään, eikä pääty mihinkään. Eikö se muuten ole niin, että muut ihmiset aiheuttavat ongelmia ja mielipahaa. Se on niin, että itse on itsellensä se suurin ongelma. Onko paha mieli vai? On, nyt on paha mieli. Olen käyttäytynyt huonosti. Asiaa pahentaa huomattavasti se, että en muista siitä mitään. Jos söisin lääkkeitä tai olisin ollut jonkun muun päihdyttävän kemikaalin vaikutuksen alaisena, kuten alkoholin, niin ehkä ymmärtäisin. En syö ja en ollut, joten hämmentävältä tuntuu.

Oloa ei yhtään paranna se, että en ollut yksin vaan kaksin. Huolestuttavaa ja outoa. Yön pimeinä tunteina kaikki vielä kertautuu. Mitä siitä sitten ajattelet?`En yhtään tiedä mitä ajattelisin. Tai no, sitä tässä mietin, että mitä helvettiä minulle on tapahtumassa. Sitä myös, että mistä on oikein kysymys? Pidän itseäni kuitenkin kohtuullisen selväpäisenä ihmisenä ja sitten pasmat sekoavat totaalisesti.

Ai mitäkö tein mitä en muista? Olin vihainen, niin kuin vaan voi olla. Syystä tai ei, ei kai sillä ole merkitystä. Olin mennyt ulos porrastasanteelle, jättänyt oven auki ja  ja tullut hetken päästä takaisin sisälle ja sanonut takaisin tullessa, et hei miks sä et välitä munsta. Ei yhtään ihme, vaikka ei tämän jälkeen välitä. Mutta ei mitään mielikuvaa, ei kielikuvaa. Musta aukko. Mitä tapahtui? On kammottava ajatus, että sitä joutuu ikään kuin itsensä ulkopuolelle ja  joku tapahtuma pyyhkiytyy mielestä pois. Voiko sitä niin suuttua?

No, tämä toinen osapuoli totesi että tar det lungt. Ota vähän vihreää teeä ja joku hauska kirja. Syvenny siihen ja mieti muuta. Hänkin on huomattavasti fiksumpi kuin minä. Itselle tuli mieleen aivomyrsky. En tosin tiedä, mitä se tarkoittaa. Ehkä se ilmaisee jotain suurta tunnekuohua, kun kytkennät on kovilla ja mielessä myrskyää, niin että tietoisuuskin pätkii. En tiedä.

Jeesbox. Stressitila on ollut hirmuinen jo pidemmän aikaa. On tapahtunut asioita, joita en kenellekään soisi. Nyt alkaa se itsesääliosio. Sitä on hyvä toisaalta sääliä itseään ja toisinaan. Sääliä ja surkutella, että voi voi sentään tätä elämää. Onpas mulla nyt kurjaa. Ei ole, mutta laittaa miettimään tämä juttu. Miettii sitä omaa mielenterveyttäänkin tässä kohtaa.