Sohva

Huone on pieni ja valkoinen. Ei siellä ole sohvaa, vaan itse asiassa laveri, jolla on patja ja vihreä peite sekä pari tyynyä. Olkoon tässä kohtaa nimetty sohvaksi. Sohvalla maataan. Selällään, ainakin minä. Voisi näyttää koomiselta, jos siinä olisi vatsallaan. Jalkojaan voisi samalla heilutella tietenkin.
Sohvan takana on tuoli ja sillä istuu hän. His Masters Voice.

Soitat ovisummeria ja menet porraskäytävään. Kuulet kun ovi avautuu hieman ylempää ja siellähän se odottaa avoimena tulijaansa. Eteinen on pieni, takki naulakkoon ja kengät pois. Otan aina kengät pois, koska kotona on opetettu, että sohvalla ei olla kengät jalassa. Sisempi ovi on aina vielä silloin suljettuna.

Sekin avautuu hetken kuluttua ja siitä vaan sisään. Moi, moi, ja nopea kädenpuristus. Sohvalle ja ääni tuolille. Ääni on aika hiljainen ja vaalea. Sinne ei muuten kuulu mikään melu ulkoa. On siis hiljaista ja rauhallista. Niin, mistähän sitä tänään puhuisi? Välillä se on aivan selvää, eikä tarvitse pohdiskella, kunhan antaa mennä. Toisinaan ei yhtään selvää, ja joskus se menee lillukanvarsista puhumiseksi, kun ei ole mitään puhuttavaa.

Niin mitähän oli mielessäsi? On myös tärkeää miettiä esteitä puhumiselle. Niin kai, mutta ei sitä nyt jaksa tai halua. Tiedätkö, että kävin eilen elokuvissa? Tänään ajattelin mennä yhteen tilaisuuteen. Tapasin tuossa kadulla eilen yhden tutun. Mitä ihmiset oikein puhuu? Miten tämän oikeasti kuuluisi mennä? Sohva tietää, koska se on kuullut monta tarinaa, mutta ei se kerro. Ääni vielä vähemmän. Hänkin varmaan käy jonkun sohvalla ja joku hänen kollegoistaan hänen sohvallaan. Tekevätköhän ne oravannahkakauppaa? Tuu sä mulle, niin mä voin sitten tulla sulle eikä puhuta kenellekään mitään. Ei ne tee.

Yksinäistä puuhaa. Jupiset niitä juttujasi ja sohva on edelleen hiljaa, ääni myös suuren osan ajasta. Mitä järkeä tässä oikeastaan on. Pitääkö tästä oikeasti maksaa, että saa tulla puhumaan yksikseen. Olen jo sen verran rutinoitunut, että tiedän. Kyllä pitää maksaa, eikä saa bonusta  Ikuinen näränaihe on tietenkin se, että on pakko sopeutua moniin juttuihin.

On aikataulut ja itse et niitä juurikaan sanele. Jos olet poissa niin maksat. Kaiken lisäksi et saa vielä SV-korvausta niiltä kerroilta. Jos olet lomalla ja ääni ei, niin maksat. Jos ääni on lomalla, niin et voi käydä ja et tietenkään maksa. Ääni voi muuttaa aikatauluja, kun on tullut muutoksia omiin juttuihinsa. Minä en. Ääni sanelee lomat. Kaikki lomat, mukaanlukien viikon mittaiset pyrähdykset nyt vaikka etelän lämpöön. Kesällä kuusi viikkoa, joulun aikaan kolme viikkoa, hiihtolomalla viikko, pääsiäinen ja niin edelleen. Ajankohdat päättää aina ääni. Voit vapaasti marista asiasta, mutta ei se mitään auta. Just just, voihan asiasta aina keskustella. Mitähän siitä sitten ajattelet?

Ääni antaa tilat ja puitteet ja oman asiantuntemuksensa. Minä itseni. Ei kahvia ja pipareita koskaan. Ei edes jouluna. Miten sitä ammattitaitoa voi mitata näin makaajana/maksajana. Ei kai mitenkään. Totta kai menin ja guuglasin tyypin heti kun aloin ylipäätään miettimään tätä pitkää projektia. Miten minulla on sellainen olo, että hän noukki minut kaikkien joukosta. Ei tarvinnut sanoa, kuin että olen miettinyt tällaisen aloittamista, niin heti tulin varatuksi. Kyllä minulla on aikoja, voin ottaa sinut nopeastikin. Ja otti, eikä aikaakaan kun kerrat tihenivät. Kyllä se minusta sopii sinulle.

Niin varmaan, kyllähän se sinun mielestäsi sopii minulle, vaan sopiiko se omasta mielestäni. On opetettu, että ei saa antaa väärää todistusta lähimmäisestään. Ei se mennyt näin, itse olin asiassa aloitteellinen. Mietin kyllä sitä pari kuukautta. Jaa juu, ai juu se ammattitaito. Minusta hän on hyvä siinä mitä minä teen. Minä teen ne hommat ja hän ohjailee kohtuulisen hyvin minusta. Tuli sellainenkin mieleen vielä, että jos ääni sanoo session aikana vaikka nyt 70 sanaa, niin sanan hinnaksi tulee silloin euro. Jos saman laskutoimituksen mukaan saisin jokaisesta sanastani, esim. 500:sta euron, niin ei oikeastaa tarvitsisi muuta tehdäkään päivän mittaan. Ei ole kaikki tasapuolista.