Hajuvesi

Aina kun siihen sohvalle menee niin se narahtaa, tai vähintään kolahtaa sen takana olevaan kaappiin. Sen jalkopäädyssä on tosiaan kaappi, mutta miten ihmeessä sen saa auki. Ei mitenkään sohvaa siirtämättä. Kompromisseja pitää tehdä. Kaappi pysyy suljettuna, koska muuten sohva olisi minimallia ja siinä joutuisi olemaan jalat koukussa ja se ei välttämättä tuntuisi hyvältä.

Sohva on sivultaan seinässä kiinni ja sen yläpuolella on ikkuna. Ikkunassa on tietenkin säleverhot, mutta niistä näkee ulos ja viereisen liikekiinteistön seinän. Tunnen sen seinän aika hyvin jo. Terve seinä. Tunnen katonkin jokseenkin mukavasti. Siinä on yksi pieni nyppylä muuten tasaisessa pinnassa. Moi nyppylä.

Ennen, kun en vielä ollut sohvalla, olin tuolissa. Sellainen nahkatuoli, jossa on kiikkumekanismi. Aina kun siihen istui se heilahti taaksepäin ja sanoi kloks. Sitä kloksahdusta piti aina odottaa. Kloks. Tuolin takana on taas verho ja verhon takana on ilmeisesti se pyhin. Ei ole ikoneita, eikä muitakaan uskonnollsiia tunnusmerkkejä. Siellä on tuoli, tuolilla takki, pöytä ja pöydällä kännykkä ja päivän lehti sekä ilmeisesti muistiinpanolehtiö, jossa on jotain kirjoitusta. Ei läppäriä, ei mitään tietotekniikkaa ellei sitten siellä, jonne en näe, ole piilossa joku superläpyskä. Tuskin kuitenkaan.

Voisihan se sohva olla muuten verhonkin takana. Sehän olisi jotain. Vähän niin kuin rippi. Minä tunnustan syntini. Hyvä poikani, syntisi ovat anteeksi annetut. Mene ja jatka elämääsi.

Kännykkä on vanha, aivan alkeellinen, Nokia, who could guess. Kumma kun näillä tyypeillä on melkein kaikilla vanha kännykkä. Ei kameraa, ei multimediaviestejä, ei meilin lukumahdollisuutta. Sanoinkin siitä jossain vaiheessa, että onpas vanha kännykkä ja olen nähnyt samoja kapistuksia hänen kollegoillaan. Ei Ääni siihen mitään sanonut, mutta varmasti jotain ajatteli. Kas kummaa, kun tässä taas katsoin kohti pyhintä, niin kännykköitä olikin nyt kaksi. En vielä tiedä, onko malli uusiutunut, koska en ole kehdannut kysyä et hei saanks mä kattoo sun uutta kännyäs. Ei hän kuitenkaan antaisi.

Vaalea joo. useimmiten housuasussa. Farkuissa, suorissa housuissa, farkkutakki tai bleiseri. Joskus villapusero tai villatakki. Ja joskus hame. Olisiko niin, että hame on ikään kuin se harvinaisempi asu? En tiedä, mutta jos olisi katsekontakti niin olisihan ne sääret siinä. On ollut ja on ollut, mutta enpä tiedä onko juurikaan häirinnyt tai mitenkään vienyt huomiota muualle. On.

Ei huulipunaa, ei kynsilakkaa puhumattakaan lakatuista varpaan kynsistä. En ole nähnyt, mutta ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta. Ei ole eikä tule. Eikä muuten meikkiäkään. Miksei? Siksei. Olisihan se mukava katsella hyvän näköistä ihmistä jos vaikka ei olisi mitään puhuttavaa, tai vaikka nyt olisikin.

Ei hätää meillä. Ainahan on hajuvesi. Onko niin, että se on juttu mistä nainen ei luovu? Vaikka ei olisi mitään päällä niin hajuvettä nyt ainakin. Ei se nyt aivan ole makuuni, mutta ei voi mitään. Kaikkea ei voi saada. Voisin tietenkin viedä hänelle lempituoksuani, mutta tuskin hän käyttäisi vaikka pyytäisin. Sitä paitsi siitä joutuisi käymään uuvuttavan keskustelun, mitä en missään nimessä halua. Kaikkea saa ajatella. Nämä pitää ottaa jossain kohtaa puheeksi, koska saahan siihen käytettyä, jos ei nyt kahta, niin ainakin yhden session. Mutta minä maksan ja ei, se ei käy.

Olin myöhässä ja sisäoven avaaminen kesti tavallista kauemmin. Rokottikohan tämä Ääni minua vai kuvittelenko vaan? Jos tulee myöhässä niin voisi kuvitella, että ovi olisi jo valmiiksi auki. Odota nyt siellä niin opit tulemaan ajoissa.

Niin, hän on hyvä työssään ajattelen. Pitää nyt katsoa mitä tästä tulee, mutta luulen että hän valitsi aivan oikein. Hän on hyvissä käsissä ja lupaan kohdella häntä, jos en nyt hyvin, niin ainakin ammattimaisesti ja diskreetisti.

Ei kai tämä maksa mitään?

Mielen vapaus

Terve, Moi.

Olen taas myöhässä Ääni. Se on varma merkki siitä, että en olisi halunnut tulla, mutta tulin kuitenkin.

Niin Mies meillähän on tämä suunnitelma.

Niin tosiaan suunnitelma. Jos on suunnitelma, niin eikö silloin ole myös päämäärä tai tavoitteita. No joo, niin. Ei kuule tämä nyt lähde menemään. Ei tämä nyt mene.

Niin.

Sitä olen ajatellut, että kun tämä mulle niin ominainen kiltteys ja auttaminen on niin määrääviä piirteitä, niin ajattelin tuossa, että ovatko ne myös vallankäyttöä (enkä varmaan kerro, että olen kirjoittanutkin siitä). Siis sillä tavalla, että ne voivat mennä niin pitkälle, että joku saattaa kokea sen omaa autonomiaansa loukkaavana (aika hienosti sanottu)

Niin, hmm, niin jos se toinen osapuoli kokee sen epämukavana, mutta voihan se olla yhdessä hyväksyttyäkin ja aiheuttaa myös iloa. Puhut nyt ilmeisesti näistä läheisistä ihmissuhteistasi.

Joo niin, puhun aika yleisellä tasolla, enkä nyt lähden yksilöimään sitä kehenkään.

Niin, että puhut toimintamallistasi.

Just niin, siitä juuri. Sitäkin mietin, että mistä tämä kaikki juontaa. Onko se niin syvällä jossain, että siitä on tullut luontainen tapa toimia. Onko niin, että kun joskus on ollut selvittävä keinolla millä hyvänsä, niin se keino on ollut se, että sitä on ollut niin kuin good boy.

Niin, voihan ajatella, että on ollut vaarallisiakin tilanteita.

Joo joo, on ollut ja on sitä saanut pelätä henkensäkin puolesta.

Niin, tai ainakin se on tuntunut siltä.

Aivan, ainakin se on tuntunut siltä ja ei sillä ole merkitystä tässä kohtaa oliko se vai. Se tuntui siltä. Sitten on vielä niin, että viestitän aika paljon niitä hyviä juttuja. Olen positiivinen ja iloinen, kaikki aina järjestyy. Vältän kielteistä viestintää varmaan sen takia, että siinä piilee jonkin sortin riski tai uhka.

Niin, sanoit että keräilet näitä asioita ja sitten kun niitä on riittävästi niin ne pamahtavat ulos, niin ettei aina itsekään muista. Vai onko se kysymys siitä, ettei niiden kerääntymistä havaitse?

Ei se kuule ole. Kyllä ne havaitsen, mutta sen sanominen tuottaa suuria vaikeuksia siinä hetkessä. Sanoin, että siinä ottaa riskin siitä, että tulee ei ehkä niin hyväksytyksi. Ei olekaan se nice guy.

Niin, onhan se niin, että siinä se toinenkin osapuoli saattaa reagoida siihen sanomiseen ja nekin on sitten kohdattava, ne kielteisetkin tunteet.

Plaaplaaplaaplaa

Totta kai se on näin. Sanoin sulle jossain vaiheessa, että en jaksa. Ei vaan jaksa elää ja se on just tätä. Tämä ei enää käy ja jotain on tehtävä, mutta mitä.

Niin, onhan se niin, että sen kiltteyden hyödyt ovat olleet suuremmat kuin haitat, koska muutenhan sitä et olisi tehnyt.

Hyödyt ja hyödyt, voi jumalauta sentään. Hyödyt ja haitat. No, kai sitä voi ajatella noinkin, mutta ihan selvää on, että tämä ei enää käy ja kysymys kuuluukin, että miten jotain niin tiukasti istuvaa voi lähteä muuttamaan, koska muutettavahan sitä on.

Niin, miten olisi ihan käytännön harjoittelu?

Kas vaan kun en itse keksinyt. Onhan sitä yritelty viime aikoina. Tiedän tiedän varsin hyvin. Tämä on aika hankala juttu ja mulle aivan perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Ei vaan perkele jaksa tätä. Sen takia kai tässä olen. Eikä sitä aina jaksa analysoida ja miettiä joka helvetin asiaa.

Niinhän sinä olet. Ja kun tämä loppuu, niin sitten sitä jatkaa itsekseen analysointia ja se ei ole välttämättä huono asia ollenkaan. Yksi tämän jutun tavoitteista voidaan sanoa olevan se, että saavuttaa mielen vapauden.

Mielen vapaus. Heh.

Ja niin hän laittoi kengät jalkaansa ja takin päällensä ja poistui mieli vapautuneena ovesta ulos aivan eri ihmisenä. No, ei aivan.

Jospa jatkaisimme huomenna. Hei.

Moi.

Niin. Siinä tien vieressä oli Iso Kivi. Siellä aina istuttiin ja arvuuteltiin mikä auto seuraavaksi tulisi. On se kivi siellä vieläkin.

Oma napa

En voi välttyä ajatukselta, että tämä oman navan ympärillä pyöriskely on narsistista. Onko se sitä vai ei, en tiedä. Mielelläni ajattelisin että ei, mutta toisellekin tulkinnalle on sijansa. Itsensä tutkiskelu tapahtuu itsessään ja onhan se siinä mielessä hyvinkin itsekeskeistä. So what sanoisi Lipponen ja niin sanon minäkin.

Sitäkin mietin tuossa, että onko sitä joku perusjäynä, joka hyvin pitkälle selittää välillä hyvinkin primitiivisiä reaktioita. Jokin joka on joskus vääristänyt sen maailman kuvan ja toiminnan mallin. Hyvin varhain omaksuttu selviämisen keino ja kun se  on uhattuna, ehkä hieman toisessa muodossa myöhemmin, niin sitä reagoi nyt ajatellen käsittämättömällä tavalla. Saattaapi olla selittelyäkin tämä ja keino olla ottamatta vastuuta itsestään ja reaktioistaan. Suattaapi olla tai olla olematta.

Narsistille on kai aika keskeistä se oman persoonan pöngittäminen toisia astinlautana käyttäen ja seurauksista välittämättä. Olen käsittääkseni lukenut, mitä luettavissa on siitä asiasta. Siinä vastuu siirtyy näppärästi ympäristölle ja itse on puhdas ja koskematon. Ja oikeassa.

No, oikeassa, väärässä, hyvä, huono ei ehkä kuitenkaan kuvaa mitään toiminnan kannalta. terve tai sairas lienevät parempia ilmaisuja. Miksi kaikki pitää aina suhteuttaa johonkin? Suhteessa johonkin sitä tarkastellaan.

Justiinsa. Teen paljon muiden vuoksi, olen auttavainen, kiltti ja en ajattele itseäni. Näinköhän, ja onko tässäkin jokin vallankäytön siemen. Voiko valtaa käyttää auttamalla, kiltteydellä, tekemällä asioita toisten puolesta? Kyllä voi, koska samalla riistää aina jotain toisen, sen autettavan, tai palvelun kohteena olevan autonomiasta. Samalla siinä voi kehitellä jonkin sortin marttyyriyttä tilanteen niin vaatiessa, ainakin hiljaa mielessään. Ihminen on viisas olento ja todelliset motiivinsa ja tarkoitusperänsä voi häivyttää niin monella tapaa. Onko totta tämä? On se niinkin ja ehkä jotain muutakin.

Niin, siinä vanhassa punotussa pyykkikorissa oli paljon joululahjoja. Muistan vieläkin sen korin ja tilanteen jännityksen. Valkoinen colt ja muoviset värikkäät ammukset. Pam.

Esteitä

Kuule Ääni olen miettinyt näitä esteitä tässä puhumisessa. Sitä miettii puhuessaan, että mitähän se minusta ajattelee jos kertoo kaiken sen mitä on mielen päällä. Sen mielen, jonka nyt tiedostaa. Sinähän se olet siinä ja sitäkin mietin, että miten sinä otat ne asiat, niin kuin  sillä olisi merkitystä.

Niin, tärkeää on kai miettiä niitä esteitä.

Toisaalta mitä väliä sillä sitten on. Eikö se ole tavoite, että puhuu kaiken suodattamatta?

Se voi olla tavoite. Jos se olisi mahdollista, niin ei tätä tarvittaisi.

Eikö se ole tavoite, että tätä ei tarvita?

Onhan se tavoite.

Minun mielestäni tämä on kasvokysymys. Ei voi paljastaa kaikkea ja siihen liittyy myös häpeä.

Niin, liittyyhän siihen.

Niinpä, kertoa sielunsa syvyydet. Tyhjentää mielensä ja katsoa mitä tapahtuu. Mitä siinä sitten tapahtuisi?  Näin ajattelen, näin olen toiminut ja tähän olen tullut. Ei kovin vaikea juttu toteuttaa voisi ajatella. Tähän olen tullut, mutta minne olen menossa? Syyllisyys on kaiketi yksi asia ihmisenä olemisessa häpeän lisäksi. Aika vahvoja elementtejä molemmat. Sitten on vielä tämä tarve tulla hyväksytyksi.

Kun miettii häpeän olemusta, niin mistähän se koostuu? Mikä on tekijä, joka sen synnyttää ja pitää yllä. Mitä niin hävettävää sitä on tehnyt, että siitä ei voi puhua? Kuva omasta itsestään. Siitähän on kysymys lopulta. Siitä kuvasta, ehkä idealistisestakin, jonka on muodostanut ja jota myös viestittää ulospäin. Ristiriita sen välillä mitä haluaa olla ja mitä on suhteessa muihin ja mitä sisimmässään on suhteessa itseensä synnyttää se. Tämä on vaikeaa, mutta saahan sitä pohdiskella ja ehkä se siitä löytyy.

Puhutaanko tässä nyt roolista jota esittää? Minä olen seurallinen, mukava, hauska, rento, rauhallinen ja avoin. Näinkin, ja onhan se yksi puoli. Ei se välttämättä ole valheellinen, mutta siinä ei ole kaikki. Tämäkin on jonkin sortin idealismia, koska eihän arjen ihmissuhteissa voi eikä tarvitse olla kaikki. Harvassa ihmissuhteessa tarvitaan koko pakettia, koska sovittaahan sitä viestintäänsä myös sen toisen mukaan ja toimii kulloisenkin vuorovaikutuksen mukaan. Ihmissuhteet ovat myös erilaisia ja niitä syviä suhteita on todella vähän jos ollenkaan. Tässäkin toimii hyväksytyksi tulemisen tarve kaiken muun ohella.

Syyllisyys ja häpeä menevät ainakin omassa mielessäni ristiin, sekaisin, päällekkäin limittäin ja lomittain, enkä tiedä mikä on mitäkin. Elämän tuskaa nyt ainakin, jos ei muuta.

No, mieli tekee työtään taustalla. Tiedän, että koko ajan tapahtuu jotain ja pikku hiljaa nämäkin asiat kristalloituvat ja selkiintyvät. Tuskin on yhtä suurta vastausta ja enpäs usko, että sitä kokee isoa valaistumista ja sitten kaikki onkin selvää.

Kun aloitin tämän prosessin, niin yksi tavoite ylitse muiden oli se, että saa sisäisen rauhan. Kai se tarkoittaa sitä, että on sovussa itsensä, tekemisiensä ja ajatustensa kanssa. Hieman ehkä kliseistä, mutta mitenkä sen muutenkaan ilmaiset. Joskus tapaa ihmisiä joista huokuu rauha. Ei kovin usein, mutta joskus kuitenkin. En jaksa uskoa ulkoapäin rakennettuun arvomaailmaan, uskontoon tai aatesuuntaan perustuvaan tasapainoon, koska sen perusteet ja rakenteet nojaavat aina johonkin ulkoiseen. Voihan ne sisäistää voimakkaastikin, mutta oleellista minusta on miten sisäistät itsesi ja elät sen kanssa.

Hankalia juttuja.

Siinä se seisoi sängyn päädyssä. Pitkä valkoinen kaapu päällä ja partainen olemus. Minua tultiin hakemaan. Olin kai seitsemän silloin.

Aula

Hei. No hei.

Olen myöhässä Ääni. Onkohan  niin, että haluan sanoa sillä jotain? Muutit aikojani jokin aika sitten ja se ei tuntunut hyvältä. Totuin jo siihen rytmiin. Perjantai oli se vapaapäiväni, mutta ei ole enää. Se oli se päivä kun ei ollut mitään sovittua ohjelmaa. Monesko aikataulumuutos se oli jo?

En muista.

(Ääni ei siis muista. Kyllä hän sen muistaa varsin hyvin. Se oli jo kolmas muutos loppuvuoden aikana. Hän ei halua muistaa sitä. Vaihtoehtona oli säilyttää päivät ennallaan ja tavata yhtenä aamuna jo 07.15. Saamari sentään, mikä vaihtoehto se on. Nousta jo kuudelta, vain mennäkseen pölisemään silmät sikkurassa itsekseen. Tai tiputtaa yksi päivä viikolta pois ja siirtää se perjantaiksi. Niin menetin sen päiväni. Ei ihme, että myöhästyin. Kiusa se on pienikin kiusa, tosin se on itseltäni pois sekin.)

No joo, keskusteltiinhan siitä ja valitsin itse niistä vaihtoehdoista.

Niin.

(Niin niin niin ja aina vaan niin. Sinullahan tuli jotain muuta silloin keskiviikoksi. Entäs jo minulla tulee jotain muuta? Onko sillä mitään merkitystä?)

Tiedätkö, että olen tällainen keräilijä. Kerään juttuja itselleni, enkä puhu niistä ja sitten kun niitä asioita on kertynyt tarpeeksi vuotaa malja yli ja pam.

Mitä juttuja?

Asioita joita sanotaan, jotka ehkä loukkaavat tai tuntuvat kohtuuttomilta. Juttuja, jotka pitäisi puhua ja selvittää, mutta jotenkin niitä ei selvitetä. Annan asian olla, enkä välttämättä sano mitään Sitten se alkaa elää omaa elämäänsä. Ei se mihinkään häviä vaan jää sinne. Sitten tulee seuraava asia ja taas sama juttu. Niin kuin sanoin jossain kohtaa se se malja vuotaa yli. Naisystäväni sanoi, että analysoin häntä kaiken aikaa. Ehkä se on tottakin ja joidenkin asioiden voi vaan antaa olla. Joka tapauksesta monesta pienestä ehkä mitättömästäkin asiasta tulee yksi iso asia.

Niin, hänhän on se toinen osapuoli. Eikö niistä sitten puhuta?

Ei, niistä ei puhuta. Luulen kuitenkin, että kysymys on ennemminkin siitä, että ei tule kuulluksi tai jää vastausta vailla.  En tiedä sitten tulenko niin riippuvaiseksi lähimmästä aikuisesta ihmissuhteestani, vai mistä oikeastaan on perimmältään kysymys. Ei, ei se ole sitäkään.

Ehkä se on niin, että haluan niin paljon. On ladattu odotuksilla, toiveilla ja kuitenkin on sellainen tunne, että ei tästä tule mitään. Se mahdottomuus, että itse ei voi vaikuttaa siihen olosuhteeseen saa aikaan sen ristiriidan. Olen törmännyt siihen ennenkin nyt jo päättyneessä avioliitossani. Asia oli eri, mutta tilanne siinä mielessä sama, että se liitto oli aivan mahdoton, mutta kuitenkin se toive siitä että kaikki muuttuu oli olemassa ja ne omat keinot sen muuttamiseen olivat olemattomat. Niitä ei yksinkertaisesti ollut ja ei se asia ollut minun kädessäni. Vaihtoehtona oli toivoa, pettyä ja turhautua, mikä tapahtuikin tai lähteä pois, mikä sekin lopulta tapahtui.

Niin, turhaudut ja petyt.

Juuri näin tapahtuu. Se oli se juttu silloin ja se on nyt. Mitä sille sitten voi tehdä? Pitääkö sille tehdä mitään? Tilanne on se mikä on ja kaikki jatkuu näin, mikä ei ollenkaan huono vaihtoehto jos se sopii molemmille osapuolille. Mutta sopiiko se? Molempien halu on varmasti sama, olla yhdessä. Mitä se sitten tarkoittaa? Se voi tarkoittaa osapuolille aivan eri asioita.  Olla yhdessä voi merkitä saman katon alla asumista. Se on asia, mitä hän haluaa. No haluan samaa, mutta tuntuu, että se ei ole mahdollista tällä hetkellä. Tuleeko sitä hetkeä? Koskaan ei tule oikeaa hetkeä jos sitä jää odottamaan. Voiko mahdottomasta tehdä mahdollista? Ja onko tämä oikeastaan mahdotonta? Asiaa on sivuttu, mutta ei siitä ole perinpohjin puhuttu. Sitä vältellään. Kysymys, johon olen joutunut vastamaan on "Mitä sinä minusta haluat?" Kysyn sitä samaa mielessäni häneltä. Mitä sinä haluat minusta?

Niin, mutta aika on taas loppu tältä päivältä. Jatketaan huomenna.

Niin.

Seison täällä isossa talossa keskellä aulaa. Ketään ei ole missään. Tiedän että talo on uusi ja hieno, mutta
aula tuntuu synkältä ja uhkaavalta. Missä kaikki ovat?

Mieliteko

Erosin jokunen vuosi sitten ja jäin Nuoren kanssa kahdestaan. Hyvä kun erosin, tosin aivan liian myöhään. Vammat olivat jo syntyneet ja eniten harmittaa Nuoren puolesta. Hän joutui katsomaan sitä aivan liian kauan. "Jos yhtään ajattelet lastasi, niin ota hänet mukaan ja lähde". En ajatellut, en uskonut, vaan annoin tilanteen jatkua, mutta se on pitkä tarina.

Erosta seuraa usein se, että ei ole naista. Toisinaan käy niin, joskus taas ei. No, näin kävi kohdallani, koska en pedannut mitään valmiiksi. Ei se olisi ollut mahdollista, koska tapani toimia ei ole sellainen.

Eipä paljon haitannut naisen puute. Tarkoittaa sitä, että ei tehnyt mieli. No, aloin tapailla tätä vastakkaista sukupuolta pikku hiljaa. Ääh, ei mitään pikku hiljaa vaan aika nopeastikin eron jälkeen. Se ilmeisesti kuuluu tapoihini. Ymmärrän sen oikein hyvin, koska onhan eroaminen myös kolaus itseluottamukselle. Tarkoitan suhteessa naisiin. Olin petetty, revitty ja nollattu aika perusteellisesti. Voi voi sitä vedätystä.

Aloin siis tapailla naisia, mutta ei vaan tehnyt mieli. Alkaahan sitä miettiä, että miksi nyt näin. Hmm, jossain on vikaa. Monta naista, mutta ei ei. Ei koskaan eikä kertaakaan. Oli varmasti kynnys aika korkealla.  Sen kynnyksen yli ei käynyt astuminen.

Hyvä sitten mietin. Olisikohan niin, että hormonit ovat tasolla nolla? Helppo juttu selvittää menemällä mittauttamaan ne. Ei ollut tasolla nolla vaan muistaakseni 29 eli aika tapissa, siis huipussa. Huhhuh, kaikki kunnossa toisin sanoen. Ei lainkaan, koska ei tehnyt mieli. Näin yksinkertainen olen.

Meni melkein vuosi eikä edelleenkään tehnyt mieli. Tarjontaa olisi ollut, mutta kun ei ollut kysyntää. En halua esineellistää naisia seksiobjekteiksi, mutta ei ollut eikä tullut ketään sellaista kohdalle, jonka kanssa olisi voinut ajatella mitään. Näin sitä kirkkain otsin valehdellaan itselleen ja muille. Varmasti oli niin, että ei ollut sen aika ja sitä oli niin herkillä vielä kaiken jälkeen. Näinhän se on nähtävä, eikä jeesustella sillä, että ei tehnyt mieli. Pelko siitä, että ei ehkä pysty oli kaiketi se perimmäinen syy, eikä siinä silloin paljon korkeat hormonitasot auta.

Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Päätä ei leikattu, eikä muutakaan ja pässikin pääsi karsinastaan lopulta. Se oli hyvinkin luontevaa kun löytyi se oikea. Oikea ja oikea. Tiedä sitten mikä juttu se oli. Ehkä se oli ne pöytää hermostuneesti rummuttavat sormet, ehkä se avoimmuus ja tavallisuus. Se mitä näki tuntui siltä, että se myös oli. Ei mitää feikkiä leikkiä, vaan aitoa ihmistä. Olikohan tuo nyt hyvin sanottu sittenkään? Tietenkin ne huulet vaikuttivat hieman asiaan. Niin ja silmät, hymy, tuoksu. Ei myöskään pidä unohtaa sääriä. Niinhän se on, että ulkonäkö ei vaikuta asiaan vaan pelkästään ihmisen luonne. Ups.

Niin tai näin. Enää ei tehnyt vain mieli. On hän tuossa vieläkin.

Sankaritarina

En usko unikirjoihin, enkä niiden tulkintoihin. Eiköhän se ole niin, että unisssa on kietoutuneina omaa sielunmaisemaa. Ei kuitenkaan sellaisenaan, vaan symboliikan kautta. Minusta tapahtumista ei aina saa liittymäkohtia valve-elämään, vaan pitää käyttää mielikuvitusta ja hakea noita symboleita ja merkityksiä. Ehkä unen tapahtumia tärkeämpi on kuitenkin niiden tunnelma. Joku tunnelmahan niissä on ja sen ainakin muistaa herätessään unen maailmasta. Näin sitä puhutaan asiasta suurella rintaäänellä, tietämättä kuitenkaan yhtään mitään asiasta. Se siitä.

Olen aika ajoin tekemisissä erilaisten mielenterveysongelmista kärsivienkin kanssa. Muiden kuin itsenikin. "Minä aion tehdä omasta elämästäni sankaritarinan", totesi eräskin. Hän oli skitsofreenikko. Hän kuuli ääniä ja ne häiritsivät hänen elämänsä. Kun hän oli jonkun seurassa ja puhui tämän  kanssa ääniä ei kuulunut. Hän aikoi selvitä. Puhuimme myös lukemisesta ja kirjoista. Mitä oli tullut luettua ja mitkä kirjat kummallekin olivat tärkeitä. Kerroin itsekin hänelle parista kirjasta, mitkä hänenkin kannattaisi lukea. "Hetkinen, kirjoitan ne ylös". Keskustelun jatkuessa hän tokaisi olevansa näkövammainen. Hän oli sokea. "Ei näkövamma ole se juttu, äänet ovat". Jotenkin jäi se tunnelma, että se elämän sankaritarina on mahdollista.

Niin, mikä sitten on mitäkin. Näkövamma on fyysinen juttu ja annettu tekijä, johon on sopeutunut ja johonka ei juurikaan voi vaikuttaa. Se ei ollut se juttu. Äänet ovat myös todellisuutta ja kumpuavat jostain sisältä päin. Näkemys siitä, että niistä pitää päästä eroon ja että ne häiritsevät elämää perustuu kai siihen, että ne mielletään sairaudeksi ja tietysti myös ovat sitä kaikessa hallitsevuudessaan.

Mitä nämä äänet sitten ovat? Mistä ne tulevat ja minne ne menevät ja onko niillä hahmo? Ulkopuolisena on aika vaikea hamottaa sitä maailmaa. Tuntuu, että eristyneisyys ja kontaktittomuus luo maaperää äänille, vai onko niin, että se on seuraus eikä syy. Kovin moni sanoo, että jos on seurassa, tai on joku jonka kanssa puhua ääniä ei kuulu. Yhtälailla toive on, että voi kun löytäisi jonkun jonka kanssa olla. Onko se sitten näin yksinkertaista?

Tuskin näinkään, mutta kaikki skitsofreenikot joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat hämmennyksissä. Kukapa ei olisi. He ovat fiksuja ja herkkiä ihmisiä ja olen saanut luopua myös omista ennakkoluuloistani. En joutunut vaan saanut. Keskustelujen kuluessa se ahdistuskin lievenee ja huumorikin saa sijansa, vaikka hankalasta sairaudesta onkin kysymys.

Olen kai aika onnekas. Ei sen takia etten sairasta skitsofreniaa, vaan että minulla on ollut tilaisuus tutustua tähänkin maailmaan.

Mitä mieltä

Kuule Ääni, naisystäväni totesi tuossa, että olemmeko pohtineet sitä, että onko minulla jakautunut persoonallisuus. No, se oli kai huumoriksi tarkoitettu heitto, mutta aloin miettiä, että näinköhän siinä on jotain asiaakin.

Niin Mies, mitä itse siitä ajattelet? Mehän emme vielä tiedä oletko edes hullu.

Miksi minun pitäisi siitä jotain ajatella? Sinähän se olet asiantuntija.

Oletko Mies sitä mieltä, että minun pitäisi se tietää?

Tässä tapauksessa olen sitä mieltä, koska minä olen sitä mieltä mitä kulloinkin halutaan.

No, kuuletko ääniä tai näetkö näkyjä?

Ei, en kuule kuin sinun äänesi Ääni ja näen vain tuon valkoisen katon.

Hmm, et siis ainakaan ole harhainen, koska puhuin juuri, ja niin kuin sanoit katto on valkoinen.

Ääni hei, harhainen ja jakautunut persoonallisuus ovat kaiketi hieman eri asioita. Me puhumme nyt dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Olitko pois siltä luennolta vai onko aihe muuten tuntematon sinulle?

Niin Mies, tunnen kyllä asian. Oletko sitä mieltä, että sinulla on vähintään kaksi eri identiteettiä?

Jos yhtää kuuntelit Ääni  niin sanoin jo, että olen sitä mieltä mitä halutaan.

Minusta sinulla ei ole jakautunutta persoonallisuutta. Tiedäthän että dissosiaatioista suurin osa luokitellaan normaaleiksi. Samanaikainen keskittyminen useaan asiaan, tietoinen tunteiden piiloittaminen ja päiväunelmointi ovat näitä muun muuassa.

Ei, en tiedä, en edes mitä dissosiaatio tarkoittaa.

Juurihan puhuit dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Sanoin, että mielestäni sinulla ei ole sitä. Kerroin mitä normaali dissosiaatio tarkoittaa.

So what? Eihän tämä maksa mitään Ääni, koska tyhjän saa pyytämättäkin?

Tiedätkö mitä transferenssi tarkoittaa Mies?

Sinä kysyt minulta vai? Se tarkoittaa tunteen tiedostamatonta uudelleen kohdistumista toiseen ihmiseen.Tiedän myös, että sielulliset ristiriidat on selvitettävä tunteensiirtosuhteessa ja tässä tapauksessa sinä Ääni olet se johonka tämä siirto kohdistuu. Kysymys on nyt suhteestani tähän naisystävääni jos yhtään ymmärrät. Eihän tämä maksa mitään?

Juuri sitä tarkoitin Mies. Hyvä kun oivalsit asian itse. Et olekaan niin tyhmä miltä näytät, et ehkä hullukaan, ja kyllä tämä maksaa. Nähdään taas huomenna.

Niin, eikä se ollut minun vikani, että se auto lähti vierimään alas mäkeä. Eikö se ole aikuisen asia huolehtia, että käsijarru on päällä. Epistä tämä elämä. Auts.

Savo

Olen Savossa. Päätin sitten lähteä perjantaina tänne. Hullua sekin. Suorastaan järjetöntä ajaa pimeässä yli 6 tuntia. No, sitä voi ajatella, että halusin hetkeksi pois kotinurkista. Voi myös ajatella, että tein sen naisen vuoksi, tai oman itseni vuoksi. Ehkä kuitenkin itseni ja sisäisen levottomuuteni takia. Tai kaikkien näiden syiden vuoksi. Savossa on sitä paitsi mukava käydä.

Hiili on ruokaravintola Savon sydämessä. Vuonna 2009 kolmen keittiömestarin perustama. Huomaa, että asialla ovat olleet chefit. Ruokaan on panostettu ja sitä syö etten sanoisi mielellään. Satsaamalla ruoan laatuun saa ihmiset käymään ja usein syödessään ihminen myös juo. Hyvä konsepti ja kauppa käy väkimäärästä päätellen. Kohtuullisen pelkistetty kalustus ja iso katutasossa oleva sali. Ei hämyisiä loosseja, ei nurkkapöytiä. Kaikki on siinä käsillä. Ruokaa ja juomaa.

Kummisetä on myös ravintola, mutta siellä ei juurikaan syödä. Kaikenikäisiä ihmisiä ja mukavaa elävää musiikkia. Ei mitään elämää suurempaa, mutta juomaa ja sirkushuveja kansalle. Porukkaa oli myös kuin meren mutaa. No, näitä hetken mielijohde juttuja tämäkin visiitti ja tekemiset siellä.

Kotona taas juuri nyt. Huusholli oli paikoillaan ja Nuori sekä tämän sussu paikalla. "Ei me olla tehty mitään" "Ollaan oltu siellä sun täällä". "Ei me olla oltu paljon täällä" Tiskin määrästä päätellen asia lienee juuri näin.

Hieman tyhjänpäiväistä höpinää, mutta tänään kuitenkin näin. Ääni odottaa huomenna.

Perhe

Mikä perhe, ei meillä ole perhettä. Alkoholistiäiti, yksinhuoltajaisä ja ongelmanuori. Näin ongelmanuori määritteli perheensä muutama kuukausi sitten. Olen siis lähivanhempi ja ongelman isä. Ei hän ole ongelma, nuori kylläkin. Jaan asumuksemme tämän Nuoren kanssa.

Oikeastaan olen kaksoisyksöishuoltaja, kun täällä asuu tiiviisti Nuoren tyttöystävä. Nuori on tässä tapauksessa poika. Hän aloitti lukion ja lopetti sen. Hän aloitti yhden ammattitutkinnon ja lopetti se. Nyt pitäisi keväällä pyrkiä johonkin, jonka voi taas tarvittaessa lopettaa. Toivottavasti ei sentään.  Huolimatta tästä, hänkin on fiksumpi kuin minä. Maalari Jumalan armosta. Hyvä siinä, mutta aivan kaikkea ei tarvitsisi maalata. Julkiset kulkuneuvot voisi jättää rauhaa.

Ei meitä muita tässä olekaan. Ei tässä, mutta muualla. Nuorella on kaksi siskoa ja kaksi veljeä ja minulla on kolme lasta ja enemmän lapsenlapsia. Minä olen jo vanha, mutta orpo. Äitini kuoli lokakuun alussa, mutta hän oli jo 90-vuotias. Ainahan se on menetys, ei sille voi mitään. Ei voi enää soittaa, eikä mennä käymään.

Minulla on kolme veljeä ja yksi sisko, mutta viimeksimainittu ei ole mitään sukua minulle. Yksi veljistäni ei tiedä olevansa sukua minulle, koska hänellä on paheneva dementia. Ainoa hyvä puoli dementiassa on, että hän ei muista enää tupakoida, tupakoituaan vuosikymmeniä.

Eiköhän se tässä ollut pääpiirteissään.