Esteitä

Kuule Ääni olen miettinyt näitä esteitä tässä puhumisessa. Sitä miettii puhuessaan, että mitähän se minusta ajattelee jos kertoo kaiken sen mitä on mielen päällä. Sen mielen, jonka nyt tiedostaa. Sinähän se olet siinä ja sitäkin mietin, että miten sinä otat ne asiat, niin kuin  sillä olisi merkitystä.

Niin, tärkeää on kai miettiä niitä esteitä.

Toisaalta mitä väliä sillä sitten on. Eikö se ole tavoite, että puhuu kaiken suodattamatta?

Se voi olla tavoite. Jos se olisi mahdollista, niin ei tätä tarvittaisi.

Eikö se ole tavoite, että tätä ei tarvita?

Onhan se tavoite.

Minun mielestäni tämä on kasvokysymys. Ei voi paljastaa kaikkea ja siihen liittyy myös häpeä.

Niin, liittyyhän siihen.

Niinpä, kertoa sielunsa syvyydet. Tyhjentää mielensä ja katsoa mitä tapahtuu. Mitä siinä sitten tapahtuisi?  Näin ajattelen, näin olen toiminut ja tähän olen tullut. Ei kovin vaikea juttu toteuttaa voisi ajatella. Tähän olen tullut, mutta minne olen menossa? Syyllisyys on kaiketi yksi asia ihmisenä olemisessa häpeän lisäksi. Aika vahvoja elementtejä molemmat. Sitten on vielä tämä tarve tulla hyväksytyksi.

Kun miettii häpeän olemusta, niin mistähän se koostuu? Mikä on tekijä, joka sen synnyttää ja pitää yllä. Mitä niin hävettävää sitä on tehnyt, että siitä ei voi puhua? Kuva omasta itsestään. Siitähän on kysymys lopulta. Siitä kuvasta, ehkä idealistisestakin, jonka on muodostanut ja jota myös viestittää ulospäin. Ristiriita sen välillä mitä haluaa olla ja mitä on suhteessa muihin ja mitä sisimmässään on suhteessa itseensä synnyttää se. Tämä on vaikeaa, mutta saahan sitä pohdiskella ja ehkä se siitä löytyy.

Puhutaanko tässä nyt roolista jota esittää? Minä olen seurallinen, mukava, hauska, rento, rauhallinen ja avoin. Näinkin, ja onhan se yksi puoli. Ei se välttämättä ole valheellinen, mutta siinä ei ole kaikki. Tämäkin on jonkin sortin idealismia, koska eihän arjen ihmissuhteissa voi eikä tarvitse olla kaikki. Harvassa ihmissuhteessa tarvitaan koko pakettia, koska sovittaahan sitä viestintäänsä myös sen toisen mukaan ja toimii kulloisenkin vuorovaikutuksen mukaan. Ihmissuhteet ovat myös erilaisia ja niitä syviä suhteita on todella vähän jos ollenkaan. Tässäkin toimii hyväksytyksi tulemisen tarve kaiken muun ohella.

Syyllisyys ja häpeä menevät ainakin omassa mielessäni ristiin, sekaisin, päällekkäin limittäin ja lomittain, enkä tiedä mikä on mitäkin. Elämän tuskaa nyt ainakin, jos ei muuta.

No, mieli tekee työtään taustalla. Tiedän, että koko ajan tapahtuu jotain ja pikku hiljaa nämäkin asiat kristalloituvat ja selkiintyvät. Tuskin on yhtä suurta vastausta ja enpäs usko, että sitä kokee isoa valaistumista ja sitten kaikki onkin selvää.

Kun aloitin tämän prosessin, niin yksi tavoite ylitse muiden oli se, että saa sisäisen rauhan. Kai se tarkoittaa sitä, että on sovussa itsensä, tekemisiensä ja ajatustensa kanssa. Hieman ehkä kliseistä, mutta mitenkä sen muutenkaan ilmaiset. Joskus tapaa ihmisiä joista huokuu rauha. Ei kovin usein, mutta joskus kuitenkin. En jaksa uskoa ulkoapäin rakennettuun arvomaailmaan, uskontoon tai aatesuuntaan perustuvaan tasapainoon, koska sen perusteet ja rakenteet nojaavat aina johonkin ulkoiseen. Voihan ne sisäistää voimakkaastikin, mutta oleellista minusta on miten sisäistät itsesi ja elät sen kanssa.

Hankalia juttuja.

Siinä se seisoi sängyn päädyssä. Pitkä valkoinen kaapu päällä ja partainen olemus. Minua tultiin hakemaan. Olin kai seitsemän silloin.