Hajuvesi

Aina kun siihen sohvalle menee niin se narahtaa, tai vähintään kolahtaa sen takana olevaan kaappiin. Sen jalkopäädyssä on tosiaan kaappi, mutta miten ihmeessä sen saa auki. Ei mitenkään sohvaa siirtämättä. Kompromisseja pitää tehdä. Kaappi pysyy suljettuna, koska muuten sohva olisi minimallia ja siinä joutuisi olemaan jalat koukussa ja se ei välttämättä tuntuisi hyvältä.

Sohva on sivultaan seinässä kiinni ja sen yläpuolella on ikkuna. Ikkunassa on tietenkin säleverhot, mutta niistä näkee ulos ja viereisen liikekiinteistön seinän. Tunnen sen seinän aika hyvin jo. Terve seinä. Tunnen katonkin jokseenkin mukavasti. Siinä on yksi pieni nyppylä muuten tasaisessa pinnassa. Moi nyppylä.

Ennen, kun en vielä ollut sohvalla, olin tuolissa. Sellainen nahkatuoli, jossa on kiikkumekanismi. Aina kun siihen istui se heilahti taaksepäin ja sanoi kloks. Sitä kloksahdusta piti aina odottaa. Kloks. Tuolin takana on taas verho ja verhon takana on ilmeisesti se pyhin. Ei ole ikoneita, eikä muitakaan uskonnollsiia tunnusmerkkejä. Siellä on tuoli, tuolilla takki, pöytä ja pöydällä kännykkä ja päivän lehti sekä ilmeisesti muistiinpanolehtiö, jossa on jotain kirjoitusta. Ei läppäriä, ei mitään tietotekniikkaa ellei sitten siellä, jonne en näe, ole piilossa joku superläpyskä. Tuskin kuitenkaan.

Voisihan se sohva olla muuten verhonkin takana. Sehän olisi jotain. Vähän niin kuin rippi. Minä tunnustan syntini. Hyvä poikani, syntisi ovat anteeksi annetut. Mene ja jatka elämääsi.

Kännykkä on vanha, aivan alkeellinen, Nokia, who could guess. Kumma kun näillä tyypeillä on melkein kaikilla vanha kännykkä. Ei kameraa, ei multimediaviestejä, ei meilin lukumahdollisuutta. Sanoinkin siitä jossain vaiheessa, että onpas vanha kännykkä ja olen nähnyt samoja kapistuksia hänen kollegoillaan. Ei Ääni siihen mitään sanonut, mutta varmasti jotain ajatteli. Kas kummaa, kun tässä taas katsoin kohti pyhintä, niin kännykköitä olikin nyt kaksi. En vielä tiedä, onko malli uusiutunut, koska en ole kehdannut kysyä et hei saanks mä kattoo sun uutta kännyäs. Ei hän kuitenkaan antaisi.

Vaalea joo. useimmiten housuasussa. Farkuissa, suorissa housuissa, farkkutakki tai bleiseri. Joskus villapusero tai villatakki. Ja joskus hame. Olisiko niin, että hame on ikään kuin se harvinaisempi asu? En tiedä, mutta jos olisi katsekontakti niin olisihan ne sääret siinä. On ollut ja on ollut, mutta enpä tiedä onko juurikaan häirinnyt tai mitenkään vienyt huomiota muualle. On.

Ei huulipunaa, ei kynsilakkaa puhumattakaan lakatuista varpaan kynsistä. En ole nähnyt, mutta ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta. Ei ole eikä tule. Eikä muuten meikkiäkään. Miksei? Siksei. Olisihan se mukava katsella hyvän näköistä ihmistä jos vaikka ei olisi mitään puhuttavaa, tai vaikka nyt olisikin.

Ei hätää meillä. Ainahan on hajuvesi. Onko niin, että se on juttu mistä nainen ei luovu? Vaikka ei olisi mitään päällä niin hajuvettä nyt ainakin. Ei se nyt aivan ole makuuni, mutta ei voi mitään. Kaikkea ei voi saada. Voisin tietenkin viedä hänelle lempituoksuani, mutta tuskin hän käyttäisi vaikka pyytäisin. Sitä paitsi siitä joutuisi käymään uuvuttavan keskustelun, mitä en missään nimessä halua. Kaikkea saa ajatella. Nämä pitää ottaa jossain kohtaa puheeksi, koska saahan siihen käytettyä, jos ei nyt kahta, niin ainakin yhden session. Mutta minä maksan ja ei, se ei käy.

Olin myöhässä ja sisäoven avaaminen kesti tavallista kauemmin. Rokottikohan tämä Ääni minua vai kuvittelenko vaan? Jos tulee myöhässä niin voisi kuvitella, että ovi olisi jo valmiiksi auki. Odota nyt siellä niin opit tulemaan ajoissa.

Niin, hän on hyvä työssään ajattelen. Pitää nyt katsoa mitä tästä tulee, mutta luulen että hän valitsi aivan oikein. Hän on hyvissä käsissä ja lupaan kohdella häntä, jos en nyt hyvin, niin ainakin ammattimaisesti ja diskreetisti.

Ei kai tämä maksa mitään?