Erosin jokunen vuosi sitten ja jäin Nuoren kanssa kahdestaan. Hyvä kun erosin, tosin aivan liian myöhään. Vammat olivat jo syntyneet ja eniten harmittaa Nuoren puolesta. Hän joutui katsomaan sitä aivan liian kauan. "Jos yhtään ajattelet lastasi, niin ota hänet mukaan ja lähde". En ajatellut, en uskonut, vaan annoin tilanteen jatkua, mutta se on pitkä tarina.
Erosta seuraa usein se, että ei ole naista. Toisinaan käy niin, joskus taas ei. No, näin kävi kohdallani, koska en pedannut mitään valmiiksi. Ei se olisi ollut mahdollista, koska tapani toimia ei ole sellainen.
Eipä paljon haitannut naisen puute. Tarkoittaa sitä, että ei tehnyt mieli. No, aloin tapailla tätä vastakkaista sukupuolta pikku hiljaa. Ääh, ei mitään pikku hiljaa vaan aika nopeastikin eron jälkeen. Se ilmeisesti kuuluu tapoihini. Ymmärrän sen oikein hyvin, koska onhan eroaminen myös kolaus itseluottamukselle. Tarkoitan suhteessa naisiin. Olin petetty, revitty ja nollattu aika perusteellisesti. Voi voi sitä vedätystä.
Aloin siis tapailla naisia, mutta ei vaan tehnyt mieli. Alkaahan sitä miettiä, että miksi nyt näin. Hmm, jossain on vikaa. Monta naista, mutta ei ei. Ei koskaan eikä kertaakaan. Oli varmasti kynnys aika korkealla. Sen kynnyksen yli ei käynyt astuminen.
Hyvä sitten mietin. Olisikohan niin, että hormonit ovat tasolla nolla? Helppo juttu selvittää menemällä mittauttamaan ne. Ei ollut tasolla nolla vaan muistaakseni 29 eli aika tapissa, siis huipussa. Huhhuh, kaikki kunnossa toisin sanoen. Ei lainkaan, koska ei tehnyt mieli. Näin yksinkertainen olen.
Meni melkein vuosi eikä edelleenkään tehnyt mieli. Tarjontaa olisi ollut, mutta kun ei ollut kysyntää. En halua esineellistää naisia seksiobjekteiksi, mutta ei ollut eikä tullut ketään sellaista kohdalle, jonka kanssa olisi voinut ajatella mitään. Näin sitä kirkkain otsin valehdellaan itselleen ja muille. Varmasti oli niin, että ei ollut sen aika ja sitä oli niin herkillä vielä kaiken jälkeen. Näinhän se on nähtävä, eikä jeesustella sillä, että ei tehnyt mieli. Pelko siitä, että ei ehkä pysty oli kaiketi se perimmäinen syy, eikä siinä silloin paljon korkeat hormonitasot auta.
Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Päätä ei leikattu, eikä muutakaan ja pässikin pääsi karsinastaan lopulta. Se oli hyvinkin luontevaa kun löytyi se oikea. Oikea ja oikea. Tiedä sitten mikä juttu se oli. Ehkä se oli ne pöytää hermostuneesti rummuttavat sormet, ehkä se avoimmuus ja tavallisuus. Se mitä näki tuntui siltä, että se myös oli. Ei mitää feikkiä leikkiä, vaan aitoa ihmistä. Olikohan tuo nyt hyvin sanottu sittenkään? Tietenkin ne huulet vaikuttivat hieman asiaan. Niin ja silmät, hymy, tuoksu. Ei myöskään pidä unohtaa sääriä. Niinhän se on, että ulkonäkö ei vaikuta asiaan vaan pelkästään ihmisen luonne. Ups.
Niin tai näin. Enää ei tehnyt vain mieli. On hän tuossa vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti