Pitkäperjantai on aina nimensä mukaan pitkä. Se on aina ollut näin jo lapsesta saakka. Liekö sitten niin, että silloin ne tosiaan olivat pitkiä, kun ei ollut mitään tekemistä. Olisi tietenkin ollut, mutta siinä oli joku sanomaton kielto päällä.
Sohvakin saa levätä pääsiäisen aikana ja sen ei tarvitse kuunnella kenenkään vinkumisia.
Äänikin on tullut selvästi mukavammaksi tässä ajan saatossa. Saatto taitaa olla väärä sana, koska siihen kai liittyy aika pitkä aika ja tätähän on vasta kestänyt muutaman kuukauden. On hän kuitenkin tullut läheisemmäksi, tai ehkä vain tutummaksi. Saatto on taas oikein hyvä sana siinä mielessä, että saatostahan tässä on kysymys.
Olipa puhetta siitäkin, että onko hyvä jos pitää tästä saattajastaan. Olen sitä mieltä, ettei se ainakaan haittaa työskentelyä. Tuntuisi aika mahdottomalta ajatukselta tilittää syvimpiä tuntojaan ihmiselle josta ei pidä. Ääni oli kyllä samaa mieltä asiasta. Tosin hän ilmaisi sen paljon fiksummin, eli onhan se hyvä jos on tuota kosketuspintaa. Voi sen noinkin sanoa. Olisi ollut paljon mukavampaa kuulla, et kyl määkin sunsta tykkään. Ei se vaan mene niin.
Tulee siis taukoa muutama päivä. Tauot, lyhyetkin, on etten sanoisi hankalia. Ennen taukoa kun ei oikein halua aloittaa mitään kerrontaa, jota sitten ei voikaan jatkaa yhtäjaksoisesti. Taitaa olla selittelyn makua tässäkin.
Poikkesin tämän entisen vaimonikin (sen mukavamman) luona tänään. Ei hän ollut kotona, hänen dementikkomiehensä oli, ja paikallinen kaupungin edustaja eli kodinhoitaja, tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Kuink ollakaan niin tunsin hänet. Olen tavannut muutaman kerran aivan toisessa yhteydessä. Muistin tietenkin ja edelleen kuink ollakaan hän myös minut.
Kolmannen kerran kuink ollakaan hän ja tämä entinen olivat keskustelleet siitä ketä mukanakulkijoita tällä entiselläni on ollut elämässään. Viimeisen kerran kuink ollakaan hän oli maininnut nimeni siinä yhteydessä. Minä mukanakulkija. Olinko vähän leuhka? Olin, mutta en yhtään hämmästynyt. Erosta on jo aikaa, mutta yhteys on säilynyt ajan saatossa. Tähän saatto sopii oikein hyvin, koska puhutaan kuitenkin vuosikymmenistä. Se on hyvä suhde ja yksi kantavista voimista omassakin elämässäni. My best friend. Tietää kaiken tietämisen arvoisen elämästäni, sen eri vaiheista, ylä- ja alamäistä. Tällaiset suhteet ovat kullan arvoisia ja en mistään hinnasta luopuisi tästä. Eikä tarvitse.
Lättään tähän tassuni jäljen. T.
VastaaPoistaSaat siitä hyvästä diplomin.
VastaaPoistaHau! T.
VastaaPoista