Samanlainen

Sitä ajattelee olevansa erilainen, mutta on kuitenkin kovin samanlainen kuin muutkin ihmiset.

Mikä meidät sitten erottaa toisistamme? Kulttuuri tietenkin, erilaiset mallit kehityksen eri vaiheissa, perimäkin. Oppineisuus tai oppimattomuus, sivistykseksi sitä kaiketi pitäisi kutsua ja myös sattuma. Sattumankaan osuutta ei pidä vähätellä. Millaiseen perheeseen satut syntymään ja millaiset ovat vanhempasi. Millainen on heidän arvomaailmansa ja tapansa toimia tai onko heitä lainkaan.  Joku kuitenkin joka kasvattaa ja ohjaa.

Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet pojat tehty? Kaikki me olemme jonkun lapsia. Jokainen on myös jonkun uhri. Aika monet ainakin. Niin tai näin, tietyt asiat nyt vaan saavat jatkumon sukupolvesta toiseen.

Kaipa se minäkuvamme, sisäinen maailmamme, määrittelee sen millaisia olemme suhteessa itseemme ja sitä kautta myös suhteessa toisiimme. Kuka todentuu vain itsensä kautta? Voi olla aika hankala yhtälö. Tietenkin jos olisi ainoa ihminen maapallolla.

Minä olen olemassa vain toisten kautta. Näinkö se sitten menee? Millaisia ovat ne toiset, niin sellainen olen itsekin tai sellaiseksi tulen. Aika pelkistettyä, mutta se miten peilaa itseään kanssaihmisistä niin sellaisiksi tunnemme itsemme. Hmm, itsetunto. Kaiken perusta minäkuva ja itsetunto.

Jos on lusikalla  saanut ei voi kauhalla ammentaa. Hyvä, huono, terve, sairas. Jos on huonot lähtökohdat, niin onko peli menetetty? Ei se niinkään ole. Ainahan sitä voi tehdä paljonkin itsensä eteen, kehittyä ja muuttua. Se ymmärtääkseni edellyttää sitä, että tiedostaa sen minänsä, koska mikäänhän ei voi muuttua jos ei ole mitään mitä muuttaa.

Epävakaa persoona. Tästä on ollut puhetta. Olosuhteet tietenkin ja oma ympäristö missä elää. Vakaa persoonakaan ei kestä mitä tahansa sanoo Ääni. Voi se olla niinkin.

Pitää pohdiskella lisää. Toisaalta mitä näistä. Sadan vuoden kuluttua kukaan ei muista, että olen edes ollut olemassa.