Minä olen niin onneton sanoo hän. Voisitko ajatella, että palaisimme vielä yhteen? Olen puhunut tästä ennenkin. Nyt se mies on sitten lähtenyt. ( Ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta.) Tällä kertaa lopullisesti jälleen kerran. Soitto entiseltä vaimoltani.
No niin. Neljä vuotta on kulunut. Tämä mies oli jo ennen sitä lopullista erilleen muuttoa. Oli niitä muitakin matkan varrella. Oli alkoholismia, on edelleen, pitkiä poissaoloja kotoa. Oli vaarallisia tilanteita ja viime metreillä sitten hajosi se omakin pää. Näin kai sitä pruukataan sanoa kun mieli ei enää kestä ja tekee asioita, joita ei ehkä muuten olisi tehnyt. Tai ei olisi.
Tule takaisin. Hitto sentään. Vaihto lennossa, toinen ulos ja toinen sisään. Elämme onnellisina elämämme loppuun asti. Amen.
Ei tämä mene näin. Sen takia, että ei ole enää mitään. No, pitkä liitto ja olihan siinä hyviäkin hetkiä. Näinkin on tapana sanoa ja tietenkin, onhan siinäkin totuuden siemen. Ruukku kuitenkin särkyi ja ei palasia voi enää laittaa yhteen. Eikä ole sitä tunnetta enää. Viuh, se on poissa.
Pitääkö tätä perustella? Eei. Silti. Oma elämäni on muuttunut niin paljon kuluneen neljän vuoden aikana. Koko elämä on mennyt uusiksi. Hyvä niin. Koko sosiaalinen verkosto on uusi. On uusia mukavia ystäviä, selväpäisiäkin kaikki. On menoa ja harrastetta jos jonkinlaista. Voi päättää aivan itse omista asioistaan, eikä tarvitse raportoida kenellekään. Missä olit, mitä teit, kenen kanssa olit, miksi viivyit näin kauan? Ja niin edelleen.
Luopuisinko kaikesta tästä. Palaisinko takaisin entiseen aika lailla tyhjään olemattomuuteen, jossa kukaan ei käy, jossa mihinkään ei mennä, ei ainakaan ilman viinaa. Takaisin aikaan, missä sahataan työn ja kodin välillä ja ainoat kontaktit ulkomaailmaan ovat suku, jos sitäkään. Takaisin läheisriippuvuuteen, ahdistukseen, riitoihin ja täysin sekopäiseen elämään.
En palaisi, enkä palaa. Piste.
Silti aika outo tällainen pyyntö. En sitä odottanut. Olen tietenkin tuttu ja ehkä joku illusio jostain ikuisesta rakkaudesta elää toisen osapuolen mielessä. Voi olla niinkin, että ei vaan pysty olemaan hetkeäkään yksin, vaan pitää olla joku. Voisi se olla joku muukin, mutta niitä ei ilmaannu jos vain juo lähes kokopäiväisesti.
Sitä niin toivoisi, että hän laittaisi asiansa kuntoon. Jos ei parisuhteesta tule mitään, niin edes kokeilisi yksin olemista. Katselisi rauhassa miltä se tuntuu ja sitten miettisi mitä sitä haluaa, eikä suinpäin taas syöksyisi johonkin, joka ei kanna. Menisi pitkään hoitoon, terapiaan, mitä nyt tahansa joka voisi oikaista elämän paikoilleen. Helppo sanoa ja ainakin tässä tapauksessa kovin vaikea toteuttaa. Mahdotonta suorastaan.
Elämä saattaa kuitenkin yllättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti