Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. joulukuuta 2014

Kolme vuotta

Kolme vuotta tuli täyteen marraskuusa muistaakseni. Ei se sinänsä pitkä aika ole. Makaat sohvalla neljänä päivänä viikossa kolme varttia kerrallaan. Mikäs siinä on ollessa. On se  kuitenkin.

Sitä miettii välillä edelleen, että mitäs minä täällä teen? Minkä ihmeen takia tulen tänne yhä uudestaan ja uudestaan? Se vie aikaa, kaikki muu ohjelmoituu tämän mukaan. Tälle on paikkansa maanantaista torstaihin, ja sille paikalle ei voi muuta ottaa. Monta kertaa se rajoittaa työkuvioiden sopimista, ja ei sitä ensimmäisenä sano, että ei minulle nyt sovi, kun pitää olla sohvalla juuri silloin. Sitä paitsi tämä maksaa. Makaaminen ja tilittäminen maksaa. Maksat, olet sitten paikalla tai pois. Tämä on myös se suurin närkästyksen aihe omassa mielessä.

Nyt joulun aikaa, ja tietenkin taukoa on koko hommasta. Hyvä puoli on se, että nyt voi järjestää menonsa juuri niin kuin haluaa. Toinen hyvä puoli on se, että saa ikään kuin levähtää hetken. Huonoja puolia ei nyt tule mieleen. Niitäkin tietenkin on.

Ääni takanani on lomalla. Hän pitää lomaa juuri silloin kuin haluaa. Siihen on sopeuduttava, ja järjestettävä omat lomat sen mukaan. Jos olet poissa/lomalla äänen ollessa paikalla, niin taas maksat. Systeemi ei ole kovin tasapuolinen.

Monta kertaa jo miettinuyt, että tämä saa riittää. Ei sitä maailman tappiin saakka jaksa juosta sohvalla. Aina se vaan kuitenkin jatkuu, mikä on toisaalta kummallista. Ehkä sen tietää, milloin se aika on todella kypsä sanoa, että minä jätän sohvasi ja sinut, enkä palaa enää tänne.

Hän on kyllä erinomainen ääni. Olen ollut tyytyväinen hänen tavastaan olla siinä takana. Viisas ihminen, empaattinen ja elää mukana. Ainoa asia mistä senkin voi päätellä on hänen äänensävynsä. Voin tulkita sävyn väärinkin, mutta näin oletan asian laidan kuitenkin olevan.

Ei silläkään varmasti helppoa ole. Saa kuulla samoja juttuja päivästä toiseen. Asiat toistuvat monta kertaa, ja välillä olen tympääntynyt itsekin saman asian jauhamiseen. Toisaalta ei ääni muista kaikkea, mitä olen selvitellyt siellä. Taitaa äänen ajatus välillä harhailla jossain aivan muualla. Saa se senkin tehdä, ymmärtäähän tuon. Sallin sen hänelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti