Kuusi vuotta

Siitä on jo aikaa. Kuudes vuosi käynnistyi marraskuussa. Pian se loppuu. Minua on rahoitettu, aluksi enemmän kolme vuotta, ja sitten vähemmän seuraavat kolme. Rahoitus loppuu toukokuun lopussa, ja samalla lopetan sohvalla käymisen.

On siitä puhuttu jo hyvän aikaa analyytikkoni kanssa. Minä pidän hänestä. Hän on ollut osa arkeani kaikki nämä vuodet. Pieni tasku keskellä kaupunkia. Antakaa minun olla rauhassa. Siltä se tuntuu välillä, ja hänen luonaan saan olla rauhassa. Olen kai etuoikeutettu kun minulla on ollut hänet kaikki nämä vuodet.

Olen miettinyt monen monta kertaa lopettamista. Välillä ollut vakuuttunut, että nyt alkaa olla se hetki. Ei sitten kuitenkaan.Tätä voisi kai jatkaa loputtomiin, koska aina on jotain. Ehkä sellainen tasaisuuden taso on jo saavutettu. Osaa jo itsekin. Enää ei hae vimmatusti jotain, mitä ei edes ole. Kesti kauan ymmärtää se. Tasaisuuden taso tarkoittaa sitä, että enää ei yritetä analysoida kaikkea puhki. Olen tyynempi ja rauhallisempi kuin kuusi vuotta sitten. Aina on jotain kesken. Ehkä sekin on hyvä niin.

Minä todella pidän hänestä.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran lääkärikeskuksessa. Olin ahdistunut ja aika hukassa. Elämä oli mennyt muruiksi, ja niinpä varasin ajan häneltä hakeakseni kemiallista helpotusta olooni. Tulin ilman reseptiä ulos. Minulla olisi kyllä vapaita aikoja. Sieltä hän noukki minut, näin ajattelin. Ajattelen kai edelleen, että näin se meni. Hän valitsi minut, ja lähdin mukaan. Enää en lähtisi. Enää en lähde kenenkään mukaan, en edes hänen mukaansa lähtisi. En ilman omaa vakaata päätöstäni. Se on yksi suuri muutos tässä vuosien saatossa. Päätän itse elämästäni.

Meillä menee hyvin, hän tietää, ja minä tiedän, että nyt se on sitä mitä sen olisi pitänyt olla heti alussa. Silloin se ei ollut mahdollista. Kaikki kestää niin kauan, varsinkin kun on kysymys ihmisen mielestä, ja muutoksissa omassa sielunmaisemassa. Sitä taustaa vasten kuusi vuotta on lyhyt aika.

Kun lähden niin menetän hänet. Yhtälailla hän menettää minut, ja kaikki muutkin ketkä olen hänen luokseen vienyt. Perheeni, ystäväni, työni, harrastukseni, ajatukseni, toiveeni, pelkoni, koko elämäni. Tuskin hän on pahoillaan siitä, enkä minä liioin.

Hän on kohdellut minua hyvin. Kuunnellut, ollut empaattinen, ymmärtänyt mitä itse en ole tehnyt, ollut äärettömän läsnä ja skarppina lähes kaiken aikaa. Ne pienet sanat, pienet huomiot.

Tulen kaipaamaan häntä. Vielä on kuitenkin aikaa.